Kiitos kysymästä, hyvin.
Hyvä kysymys. Mitä tarkoittaa voida hyvin? Mitkä asiat elämässäni pitää olla kunnossa, jotta voin vastata 'kiitos hyvin'. Kuka on vastuussa minun hyvinvoinnistani? Mihin hyvinvoinnin asioihin voin itse vaikuttaa? Miten hyvin läheisieni asiat ovat? Voinko vaikuttaa niihin?
Olen itse koko elämäni saanut nauttia kasvavasta hyvinvoinnista Suomessa. Elin turvallisen lapsuuden vailla tietoa maailman pahuuksista, rikollisuudesta tai ihmisten raadollisuudesta. Sain käydä kouluni ja yliopistoni ilmaiseksi (silloin kaikki tosin ottivat opintolainaa, sillä vain harvalla vanhemmalla oli rahaa auttaa nuoriaan), sain työpaikan murehtimatta pätkä-tai osa-aikaisuutta, hampaani paikattiin ja oiottiin, terveydestäni pidettiin huolta raskaus- ja äitiysaikana, lapseni pääsivät kunnalliseen päivähoitoon, kun lasten isän kanssa kävimme töissä, rakensimme talomme ja maksoimme lainojamme. Hyvinvointivaltio Suomi kasvatti laajasti koko kansansa sivitystasoa ja elintasoa.
Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. Pakahdun, kun ajattelen miten eriarvoisia suomalaiset nuoret nykyään ovat. Kuinka monen vaatimattomista oloista lähteneen nuoren onkaan mahdotonta edetä haluamallaan opiskelu-uralla kohtuuttomiksi kohonneiden elinkustannusten vuoksi. Kaiken lisäksi nyt suunnitellaan korkeakouluopintojen maksullisuutta. Silloinhan menetettäisiin suuri osa kansakunnan potentiaalisesta aivokapasiteetista ja tieteen tasokin kärsisi, kun akateemiseen koulutukseen pääsisivät vain harvat omaamalla oikean sukunimen tai riittävästi rahaa.
Tänä päivänä koko hyvinvointivaltion olemassaolo on vaarassa. Itsekkyys, piittaamattomuus ja omaneduntavoittelu menevät kaiken edelle. Nykypoliitikot manipuloivat äänestäjiään lupaamalla lyhytnäköisesti verohelpotuksia. Se on VÄÄRIN. Suoraselkäinen, vastuunsa tunteva poliitikko lupaisi pitää verot ennallaan ja käyttää ne vastaisuudessakin kansan hyvinvointiin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Voin vaikuttaa hyvinvointivaltion säilymiseen äänestämällä sen puolesta puhuvaaa edustajaa, pitämällä yhteyttä vaikuttajiin ja maksamalla iloisesti veroni. Meidän kaikkien pitäisi oikeasti rakastaa veroja! Niiden ansiosta meiltä ei ole puuttunut mitään oleellista, niiden ansiosta voimme luottaa lastemme ja lastenlastemme saavan Suomessa hyvän elämän ja voimme itsekin vastata: 'Voin hyvin, kiitos!'
tiistai 26. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Juu, juu. Noinhan se on. Tuntee häpeää siitä että on itse saanut niin hyvät mahdollisuudet tässä maassa ja nyt niitä ei kuitenkaan pysytytä takaamaan tuleville sukupolville. Rahan valta jyrää.
Lähetä kommentti