Työ on ajan ja ajatusten jakamista monen ihmisen kanssa, harrastuksissa toiset ihmiset jakavat kokemukseni, kotonakin perheenjäsenten läsnäolo vaatii myös henkisen tilan jakamista. Joskus tämä ihmismeressä mukana oleminen on äärimmäisen uuvuttavaa. Sosiaalisuuden toinen puoli on minuuden syrjään laittamista.
Vasta iän karttuessa olen huomannut, miten tervehdyttävää on olla yksin. Yksin vietetty aika vapauttaa omat ajatukset riemukkaaseen lentoon, mielen sopukoihin painuneet minuuden ainekset nousevat pintaan ja itsensä kuunteleminen palkitsee seestyneellä ja rauhallisella ololla. Oma aika on aina eräänlaista itseeensä tutustumista. On jännä huomata, että vaikka on elänyt jo melkein puoli vuosisataa, voi vielä löytää itsestään uusia puolia, hämmästyttäviä piirteitä ja yllättäviä muutoksia. Eikä vain fyysisiä ;) Ymmärrän hyvin intialaista ystävääni, joka tottuneena valtaviin ihmismassoihin ei ensin saattanut käsittää, miten täällä on mahdollista hakeutua omiin oloihinsa ja olla joskus jopa yksin. Totuttuaan tähän ylellisyyteen hän ei haluaisi enää palata hermoja raastavan ihmiskaaoksen keskelle.
Terveesti itsekäs ihminen, joka osaa jättäytyä silloin tällöin pois joukkoriennoista ja päästää puolisonsakin irtautumaan omiin menoihinsa, on sinut itsensä kanssa ja silloin hänestä on varmasti enemmän iloa myös läheisilleen ja muille ihmisille.
Tänään päätän viettää päivän itseni kanssa. Kysyn itseltäni tärkeitä kysymyksiä, vastaan niihin pikkuhiljaa. Annan itselleni anteeksi monta viikon varrella huonosti sujunutta juttua. Ruokin itseni lempiruuallani, loikoilen, katselen ikkunasta ulos, pysähdyn hiljaisuuteen, sallin ajan kulua katsomatta kelloon.
Huomenna olen valmis antamaan eheämmän itseni muidenkin seuralaiseksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti